sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Virkattu kori

Vietettiin pienten tyttöjen kanssa laatuaikaa paikallisessa automarketissa sillä aikaa, kun siivousfirman tädit olivat meillä kuukausittaisella visiitillään. Kun kahvit oli juotu ja ruokaostokset tehty, luppoaikaa jäi sen verran että päädyimme lankakauppaan. Vaikka välitöntä tarvetta ei olisi ollut.
Siivoojien käynnistä on jo kolme päivää..
Novitan Tuubi-lanka oli tarjouksessa ja sitä ostimme pari kerää (ja pari ihan pientä kerää muutakin) ajatuksena tehdä vessaan matto. Eilisiltana iski kuitenkin äkillinen korin tarve ja sellaisen sitten pyörittelin nuorimmaisen leikkiessä vieressä. Vyötteestä katsoin ohjetta niin pitkään kuin se oli vauvan käsittelyltä lukukuntoinen. Pohjasta taisi tulla hieman isompi kuin ohjeessa.
Korissa ajattelin vauvan sijasta säilyttää keskeneräisiä neulomuksia, joita lojuu tällä hetkellä useammassa paikassa. Vessan mattoa varten joudun nyt sitten ostamaan lisää lankaa, mutta näinhän se aina menee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti