tiistai 6. elokuuta 2013

Paluu lomalta

Suurin osa kesästä on mennyt puoli- tai neljännesteholla pötsiä kasvatellessa enkä ole taaskaan raportoinut vähäisiä puuhasteluja. Viime viikolla sain lopulta aikaiseksi tämän.
Pipo on kuulemma kotoisin Varkaudesta jostakin pienemmästä seurakunnasta.
Nyt innostuin sitten päättelemään joitakin neuleita, joita nurkissa on lojunut. Tässä touko-kesäkuussa neulottu 5-vuotiaan pusero. Ohje SK 5-6/2013. Novitan Puro Batikin väri sopi mielestäni punatukkaiselle erinomaisen hyvin ja hän suostui jopa kuvaan neule päällään. Lankaa kului 135 g, aikaa varsin vähän: hidas nakkisormikin neuloi glukoosirasituksen aikana toisen kappaleen.
Mallin shortsit Lindex, otsatukan muotoilu omatoiminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti